Econet mukana Astana EXPO 2017 -maailmannäyttelyssä

astanaexpo17

Econet on ensimmäistä kertaa mukana maailmannäyttelyssä Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Yrityksen tavoitteena on kasvattaa ihmisten tietoisuutta veden säästämiseksi ja esitellä suomalaista vesiosaamista.

- Tarkoituksemme on levittää tietoisuutta vedenkulutuksesta ja erityisesti näyttää tulevaisuuden ratkaisuja verkostovuotojen ehkäisemiseksi. Toivon, että teoksemme saa ihmiset pysähtymään hetkeksi ja ajattelemaan omaa vedenkulutustaan, kertoo Econetin projektipäällikkö Vadim Fedorov.

Astana EXPO 2017 –maailmannäyttely alkaa 10. kesäkuuta 2017 ja jatkuu aina 10. syyskuuta 2017 saakka. Suomi on niiden 115 maan joukossa, jotka ovat vahvistaneet osallistumisensa tähän mittavaan näyttelyyn, johon odotetaan yli viittä miljoonaa kävijää.

Suomen paviljongin järjestelyistä vastaa Finpro. Finnish Water Forum (FWF) osallistuu näyttelyyn Exhibition partner -statuksella yhdessä useiden vesialan yritysten kanssa, muun muassa Econetin kanssa. Maailmannäyttelyn aikana Suomen paviljongissa järjestetään kaksi Vesipäivää, toinen kesäkuussa ja toinen elokuussa. Tällöin pidetään alan seminaareja, järjestetään B2B-tapaamisia ja esitellään Suomen vesialan osaamista.

Lue lisää Econet- konsernin näköislehdestä sivulta 18.

 

Lisätietoja medialle:

Vadim Fedorov, Econet Oy, puh. 040 556 4522, vadim.fedorov(at)econetgroup.fi

Econet Group on vesi- ja ympäristötekniikan palveluyritys. Konserniin kuuluvat Econet Oy, Dewaco Oy ja Oy Slamex Ab. Helsinkiläisen Econetin tehtävänä on suunnitella ja tarjota ratkaisuja puhtaan veden sekä ympäristön puolesta maailmanlaajuisesti. Laitilassa sijaitseva Dewaco on puolestaan erikoistunut lietteen tiivistykseen, kuivaamiseen ja poistoon. Lahtelainen Slamex suunnittelee ja valmistaa laitteita veden- ja jäteveden käsittelyyn. Konsernin liikevaihto on noin 22 miljoonaa euroa.

Jätä yhteydenottopyyntö