Älykkään vesimittarin ensimmäinen pilotti Kiinaan?

Anttiherlevi

Econet Oy edusti suomalaista cleantech-osaamista maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen johtamassa delegaatiossa Pekingissä. Econet oli yksi 14:sta osallistuneesta suomalaisesta yrityksestä ja esitteli uutta älykästä vesimittaria.

- Kiinalaiset yritykset olivat erittäin kiinnostuneita uudesta älykkäästä vesimittarista tapaamisten aikana, kertoo Econetin Kiinan myynnissä ja markkinoinnissa toimiva Yuan Xu.

Delegaation pääpaino oli älykkäissä ja puhtaissa kaupungeissa ja puurakentamisessa. Se järjestettiin toukokuun puolessa välissä. Vierailulla Ministeri Tiilikainen tuki suomalaisia yrityksiä kasvattamaan vientiään Kiinaan.

- Keskustelimme yhdessä älykkäiden kaupunkien johtajien kanssa jopa ensimmäisestä älykkään vesimittarin pilotista Kiinassa, sanoo Econetin kehitysjohtaja Antti Herlevi.

Kiina on toisiksi suurin kansantalous maailmassa. Nopean taloudellisen kasvun takia Kiinassa on suuria ympäristöhaasteita. Kiinan valtio painottaa voimakkaasti, että ympäristöön liittyvien asioiden ratkaisemiseksi tarvitaan toimenpiteitä. Kiina tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille vihreässä rakentamisessa ja älykkäiden kaupunkien ratkaisuissa.

 

Lisätietoja medialle:

Antti Herlevi, Econet Oy, puh. 040 565 9635, antti.herlevi(at)econetgroup.fi

Yuan Xu, Econet Oy, puh. 044 087 8728, yuan.xu(at)econetgroup.fi

Econet Group on vesi- ja ympäristötekniikan palveluyritys. Konserniin kuuluvat Econet Oy, Dewaco Oy ja Oy Slamex Ab. Helsinkiläisen Econetin tehtävänä on suunnitella ja tarjota ratkaisuja puhtaan veden sekä ympäristön puolesta maailmanlaajuisesti. Laitilassa sijaitseva Dewaco on puolestaan erikoistunut lietteen tiivistykseen, kuivaamiseen ja poistoon. Lahtelainen Slamex suunnittelee ja valmistaa laitteita veden- ja jäteveden käsittelyyn. Konsernin liikevaihto on noin 22 miljoonaa euroa.

Jätä yhteydenottopyyntö